Kaikki oli hyvin pitkän aikaa. Todella pitkään. Voin hyvin, enkä itkenyt minkään ulkomuotooni liittyvän asian vuoksi. Tunsin itseni kauniiksi ja upeaksi. Tänään taas itkua olen pidätelly moneen otteeseen. En tiedä mikä mua taas vaivaa. Nytki silmät on niin täynnä kyyneliä, etten ole varma kirjoitanko oikein. Uskoisin että kaikki alkoi siitä, että ajauduin lukemaan keskustelua siitä mitä tyttöystävät sanoo kun poikaystävät runkkaa ja siinä tuli esiin porno, pettäminen ja kaikki tollainen. Poikaystävälleni olen sanonut että runkatkoon kuinka paljon haluaa, mutta ilman porna, en hyväksy pornoa, en halua että hän katsoo suuririntaisia, kauniita ja ALASTOMIA naisia, jotka keikistelee ja en halua edes ajatella enempää. Nyt jos joku mies lukee tätä hän ajattelee, että vittu tollasta muijaa mä en kyl kattelis ollenkaan! En tiedä miks olen niin tiukka tässä asiassa, mutta tahdon olla ainoa nainen jonka poikaystäväni näkee alasti. Tahtoisin luottaa siihen, ettei hän katso pornoa, mutta mielessä kaivertaa silti, että "Kuitenkn hän ..." Olen tas aivan sekaisin, enkä tiedä mitä teen. Kutsua odottelen vieläkin terapiaan... Ja sitten saa taas kuunnella, että olet hyvä tollasena, sun pitäis vaan tykätä ittestäs ym.ym. Kun se oliskin noin helppoa. Kun se ei ole. Haluisin hyvän itsetunnon HALUAN OLLA TAAS TERVE! Miksi en parane, miksi taa noidankehä vaan jatkuu ja jatkuu? Haluan vaan pois.

Nyt on ollut hyviä jaksoja, vielä parempi kuin ennen. Mutta on ollut myös huonompia, paljon huonompia kuin ennen. Spykologilla olen käynyt, mutta hän puhuu vain vanhempieni juomisesta ja miten se vaikuttaa minuun! Haluaisin, että hän auttaisi minua taas rakastamaan itseäni, etten enää vihaisi itseäni. Mutten tiedä miten sanoisin tuon hänelle.. 

Ja olihan tos riita taas poikaystäväni kanssa, ja taas kerran mun rinnoista. Tai siitä mitä hän puhuu, mutta liittyy mun rintoihin. Hän ei ajattele kyllä yhtään mitä puhuu! Ja sitten kuulemma mä suurentelen asioita ja mun pitäis ottaa rennommin! Ja ryhdistäytyä! Miten muka!? Riidan loppuvaiheessa:

Poikaystäväni: Älä tee ittelles mitää. Kun nää sun jutut alkaa kuulostaa siltä et tapat koht ittes ja sitä mä en haluu! Anteeks..

No toi sovittiin tai sovittiin ja sovittiin. Päätettiin unohtaa koko juttu..

Nyt paino on keikkunu 48kg-49kg.. En halua enää painaa 50 tai enemmän.. Mutta pelottaa, että se nousee, koska olen syönyt taas kaikkea makeaa ja niin epäterveellistä. Ja joulukin vielä!

Olen huomannut että vertaan itseäni kaikkiin naispuolisiin henkilöihin! Jopa poikaystäväni pikkusiskoon, joka on muutamaa vuotta nuorempi, laiha, kaunis, suosittu ym. ym. Vertaakohan poikaystäväni minua häneen? Ja sitten mietin, että poikaystäväni veljen tyttöystävä (minun ikäiseni) on myös todella kaunis, vaikka hän ei olekkaan langanlaiha, mutta hänellä on rinnat! Vartaakohan poikaystäväni minua häneen? Miten kehtaan olla bikineissä poikaystäväni mökillä kaikkien aikana, kun kaikki on niin paljon parempi vartaloisempia kun minä! Minulla on mahaa, muttei rintoja! Juuri niin mutantti kun olla voi!

En pitkään aikaan ole kirjoittanut. En ole pitkään aikaan enää laihduttanu, mikä on monien mielestä ihan hyvä.. Osittain minusta tuntuu todella hyvälle, mutta taas (nykyään pienempi) osa minusta on masentuneempi kun aikoihin. Maha tuntuu todella pömpöltä. Painan 53kg ja sen huomaa. Tahdon olla yhtä nätti kun kuvien tytöt ja naiset. Tiedän, että se ei tule onnitumaan, mutta yritän silti. En todellakaan tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Olen umpikujassa.

Eilen illalla, kun istuin poikaystäväni vanhempien autossa, valot kulkivat ohitse ja katsoin poikaystävääni, ymmärsin, ettei minun kamppalu ruoan kanssa tee hyvää suhteelleemme tai tulevaisuudelle. Päätin, että nyt tämä loppuu. Minusta tulee normaali. Tai niin normaali kun ihminen voi olla. Huomenna marssin terkalle ja sanon etten tarvitse mitään psykiatria, sanon äidille ettet hänen tarvitse soittaa lääkäriin ja sanon itselleni, että elämästäni tulee paljon parempi, kun ymmärrän, että minä olen minä, näytän tältä ja jos en kelpaa tällaisena, he eivät ole arvoisiani. En tiedä miten tällainen voima on yhtäkkiä tullut minuun. Mutta tuntuu, että voin tehdä mitä tahansa, pystyn taistelemaan onneni vuoksi. Ei en edelleenkään usko jumalaan, mutta tunnen, että tämä on uusi alku. Kohta olen niin vanha, että voin itse päättää elämästäni. Ei tarvitse katsoa, kun vanhemmat juovat ym. Voin jättää tämän talon menneisyyteen. Kuljen nyt eteenpäin, selkä suorana, vahvempana kun koskaan. Mikään ei enää voi saada minua maahan, epätoivoisena. Olen oman elämäni herra, kukaan muu ei voi tehdä minusta onnellista, vain minä pystyn siihen. Miksi aloittaisin uuden elämän huomenna kun sen voi aloittaa jo tänään?

Ensiksi, kiitos Helje kommentistasi, kommentteja on kiva saada, mutta ensisijaisesti kirjoitan omaa oloani parantaakseni. Täytyykin etsiä tuo kirja kirjastosta :)

Kävin siellä terveydenhoitajalla ja ihme kyllä hän oli ihan asiallinen. Käski kertoa vanhemmilleni ja tulla maanantaina uudestaan. Voi olla että tässä joutuu vielä psykologille. No kerroin äidilleni ja parhaille ja luotettavimmille kavereille. Äiti ei ottanut asiaa hyvin, tiesin, ettei hän ymmärtäisi. Joten lopputulos oli tiuskimista ja huutamista. Isä ei sanonut mitään. Kaverit oli kyllä ihania ja ottivat asian todella hyvin. Ja toivottavasti he ovat niin luotettavia, kun luulen. Että he eivät mene kertomaan kellekkään. Voi kumpa eräällä kaverillani ei olisi menoa ja hän pääsisi kanssani pelaamaan sulkapalloa. Haluan pois tästä talosta. Jo tunnelma on painostava ja tuntuu, että olisi ollut parempi, ettei äiti ja iskä tietäisi, kumpa olisin sanonut terkkarille, etten halua heidän tietävän. Mutta nyt äitini on soitettava terkkarille, voi vittu. Ja pitää mennä lääkäriin ottamaan testejä, ettei ole tullu mitään fyysisiä ongelmia. Voi helvetti. Toivoin, että tästä ei olisi noussut tällaista haloota. Minun olisi pitänyt pitää suuri suuni kiinni ja pitää kaikki omana tietonani. No tehty mikä tehty. Huoh. Kumpa joku kännissä ajaja ajaisi päälleni ja pääsisin pois. En halua tietää mitä tapahtuu parin tunnin paäästä, mitä huomenna tapahtuu tai mitä tapahtuu ensiviikolla. En halua.