Elämäni on taas ollut yhtä pyörremyrskyä. Välillä tuntuu, että asiat on ihan hyvin, että nyt kaikki alkaa mennä normaalisti, mutta hetken päästä kaikki taas tippuu päälle, eikä voimat jaksa kantaa enää elämää. Osa minusta haluaa apua ja osa taas haluaa laihtua ja laihtua ilman, että kukaan tulee sanomaan mitään. Ajattelin huomenna mennä terveydenhoitajalle, mutta minusta tuntuu, ettei hän asialle mitään tee tai sitten hänellä ei ole aikaa ottaa minua vastaan. Hän ei ole ikinä paikalla, ei ikinä. Juuri silloin kun häntä kaivattasiin on ovessa lappu, että hän palaa viikon parin päästä ja, kun hän on taas paikalla kaikki tuntuu olevan hyvin. Ja muutaman kerran olen melkein jo koputtanut, mutta en ole kehdannut, kaikki vaan hävettää minua niin paljon, en halua vaikuttaa heikolta luuserilta, joka tahtoo huomiota. Toivottavasti huomenna pystyn koputtamaan oveen ja pystyn kertomaan hänelle kaiken. Kirjoitan huomenna miten kävi...