Ensiksi, kiitos Helje kommentistasi, kommentteja on kiva saada, mutta ensisijaisesti kirjoitan omaa oloani parantaakseni. Täytyykin etsiä tuo kirja kirjastosta :)

Kävin siellä terveydenhoitajalla ja ihme kyllä hän oli ihan asiallinen. Käski kertoa vanhemmilleni ja tulla maanantaina uudestaan. Voi olla että tässä joutuu vielä psykologille. No kerroin äidilleni ja parhaille ja luotettavimmille kavereille. Äiti ei ottanut asiaa hyvin, tiesin, ettei hän ymmärtäisi. Joten lopputulos oli tiuskimista ja huutamista. Isä ei sanonut mitään. Kaverit oli kyllä ihania ja ottivat asian todella hyvin. Ja toivottavasti he ovat niin luotettavia, kun luulen. Että he eivät mene kertomaan kellekkään. Voi kumpa eräällä kaverillani ei olisi menoa ja hän pääsisi kanssani pelaamaan sulkapalloa. Haluan pois tästä talosta. Jo tunnelma on painostava ja tuntuu, että olisi ollut parempi, ettei äiti ja iskä tietäisi, kumpa olisin sanonut terkkarille, etten halua heidän tietävän. Mutta nyt äitini on soitettava terkkarille, voi vittu. Ja pitää mennä lääkäriin ottamaan testejä, ettei ole tullu mitään fyysisiä ongelmia. Voi helvetti. Toivoin, että tästä ei olisi noussut tällaista haloota. Minun olisi pitänyt pitää suuri suuni kiinni ja pitää kaikki omana tietonani. No tehty mikä tehty. Huoh. Kumpa joku kännissä ajaja ajaisi päälleni ja pääsisin pois. En halua tietää mitä tapahtuu parin tunnin paäästä, mitä huomenna tapahtuu tai mitä tapahtuu ensiviikolla. En halua.